Saarenkylän Nuorisoseura ry:n/ Napapiirin seuratanssijoiden vuosikokous järjestettiin 13. marraskuuta. Seurojen puheenjohtajaksi vuodelle 2023 valittiin Pasi Jarkko. Hallitukseen valittiin uusia jäseniä.
Seuran hallituksessa jatkavat Risto Petäjäniemi, Pekka Maijala, Olli Tiuraniemi, Seppo Perttilä, Tarja Huttunen, Auni Vääräniemi, Matti Kivelä ja Paula Säynäjäkangas.
Uusina jäseninä seuran hallitukseen valittiin Irma Pellikka ja Sakari Vestinen.
Kuudennen kerran puheenjohtajaksi valittu Pasi Jarkko korostaa, että seuran toiminnan kannalta ahkerat ja taitavat talkoolaiset ovat kultaakin kalliimpia.
”Seura ei pyöri pelkästään hallituksen työpanoksella, vaan kaikki seuran jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan ja tekemään mukavaa seuratyötä. Pyrimme pitämään toimintaamme näkyvänä jäsenille”.
Seura jatkaa ensi vuonna aktiivista talkootoimintaansa rovaniemeläisten lasten, nuorten ja aikuisten tanssiharrastuksen tukemiseksi. Seuran omia paritanssin opetustunteja järjestetään neljänä iltana viikossa. Lisäksi järjestetään kaikille avoimia tiistaikursseja ja viikonloppuleirejä.
Talolla toimii myös sekä miesten että naisten lentopallojaosto ja yhteislaulutilaisuuksia järjestetään kerran viikossa. Lauantaitansseja seura järjestää noin 20 kertaa vuodessa. Yksi seurantalon pääkäyttäjistä on Siepakat ry, joka järjestää jäsenilleen lasten ja nuorten tanssi- ja musiikkitoimintaa.
Seurantaloa vuokrataan aktiivisesti seuran ulkopuolelle myös muihin tilaisuuksiin, mistä muodostuukin seuran tärkein tulonlähde.
Lisätietoja:
Pasi Jarkko
pjarkko(at)gmail.com
040-7579759