Anssi Kirkonpelto

Anssi Kirkonpelto toimii Oulun ammattikorkeakoulussa tanssinopettajan koulutusohjelmassa tiimipäällikkönä ja tanssinopettajana. Hänellä on tanssinopettajan tutkinto Oulun konservatoriosta, Oulun seudun ammattikorkeakoulusta sekä Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisterin tutkinto. Lisäksi hän on suorittanut IDTA:n (International Dance Teachers Association) member – tason tutkinnot vakio- ja latinalaistansseissa, STOL:in (Suomen Tanssinopettajainliitto ry) tanssinopettajan tutkinnon sekä Tanssiurheiluliiton taso 2 – tutkinnot (tuomari – ja jurykoulutukset).

Anssi opettaa vakio- ja latinalaistansseja, seuratansseja sekä tanssin didaktiikkaa. Ammatillisena tavoitteena hänellä on kehittää tanssialan pedagogiikkaa, erityisesti paritanssilajien pedagogiikkaa. Anssi harrastaa urheilua monipuolisesti, lukee paljon ammattikirjallisuutta sekä on kiinnostunut tanssia sivuavista tieteenaloista.

Anne-Riina Hurskainen

Anne-Riina Hurskainen on tanssin ammattilainen ja tanssikouluyrittäjä Savon sydämestä Kuopiosta. Tanssinopettajaksi hän on valmistunut Oulun AMK:sta. Paritanssinopetusta hän on tehnyt täysipäiväisesti yhdessä puolisonsa Tapanin kanssa valmistumisestaan lähtien. Anne-Riina opettaa paritanssia omassa tanssikoulussa Kuopiossa ja Siilinjärvellä sekä tanssileireillä eri puolilla Suomea.

Letkeä murre, hurtti huumori sekä aito välittäminen luovat Anne-Riinan tanssitunneille rennon ja turvallisen oppimisilmapiirin. Hänen utelias ja avoin asennoituminen opetusta kohtaan kehittää sekä opettajan omaa että oppilaiden tanssijuutta. Tunneilla haetaan yhteyttä pariin, musiikkiin ja muihin tanssijoihin sekä kiinnitetään huomioita tietenkin myös tanssitekniikkaan. 

Rosa Mört

Rosa Mört on valmistunut paritanssinopettajaksi Oulun AMK:sta. Hän on tanssialan moniosaaja, joka on tehnyt opetustöitä jo vuodesta 2012 lähtien. Rosan mukaan tanssi on hetkessä elämistä sekä yhteyttä omaan kehoon, pariin ja musiikkiin. Opetuksessaan Rosa keskittyykin erityisesti kehollisuuteen, musiikkiin tanssimiseen, parityöskentelyyn sekä tanssitekniikkaan.

Opettajana Rosa on iloinen, räiskyvä ja aito. Hän voittaa oppilaat puolelleen hersyvällä huumorilla ja opetuksen selkeydellä haastavissakin tilanteissa. Rosan tunneilla uskalletaan paneutua vaativiinkin aiheisiin ja opetus mukautetaan aina ryhmän tarpeisiin.

 

Hannu Mört

Hannu Mört on sosiaali- ja terveysalan moniosaaja, jolla on hyvät valmiudet erilaisten ihmisten kohtaamiseen, ohjaamiseen ja opettamiseen. Tanssiharrastus on vienyt hänet kilpalattioille asti ja tanssia hän on opettanut puolisonsa Rosan kanssa viimeisen neljän vuoden aikana  säännöllisillä viikkotunneilla sekä tanssileireillä eri puolilla Suomea.

Hannun mukaan tanssi tuo paljon iloa ihmisten elämään sekä kriiseissä että juhlahetkissä. Kehotietoisuus, tunteiden ilmaiseminen sekä sanaton yhteys tanssipariin saavat opettajankin syttymään ja innostumaan tanssista myös opetustilanteissa. Hän luonnehtiikin mielellään koko elämää tanssiksi, jossa meitä tanssitetaan, kunhan vain antaudumme sille.