Monikulttuurinen kohtaaminen Jokkakalliossa

Seitsemän nastalaista oli maanantaina 25.8.2025 tanssittamassa Jokkakallion asumispalvelukeskuksen asiakkaita. Liikutus ja samalla hymy loistivat ikäihmisten ja nastalaisten kasvoilla. Joillakin valuivat ilon kyyneleet. Harvoin olen itsekään liikuttunut yhtä paljon tanssiessa.

Lähes kaikki tanssitettavat olivat entisiä Saarenkylän Nuorisoseuran tanssijoita, jotka olivat tanssineet talolla 1940-, 1950-, 1960-, ja 1970 luvuilla. Iäkkäin heistä oli 95-vuotias Pirkko, joka luonnehti itseään Pirkko pirteäksi. Tilaisuudessa oli läsnä myös Rovalan opiskelijoita.

Jokkakallion asumispalvelukeskuksen toiminnanohjaaja Eve Hanhisuanto piti tilaisuutta erittäin onnistuneena.

Tanssissa kohtaavat kaikki ikäihmisille tärkeät asiat eli tasapaino, liikunta, musiikki sekä yhteisöllisyys ja sosiaalisuus. Lisäksi tanssi on helppo virike, kaikki tämän päivän ikäihmiset ovat tanssineet jossain elämänsä vaiheessa, Eve sanoi.


Alun perin Petsamosta kotoisin oleva Maria Fagerström tanssi jo 1950-luvulla Ivalossa jiveä. Ivalon tanssilattialta hän löysi myös miehensä. Jokkakallion tilaisuutta myös hän piti voimauttavana.

Olipa hirveän hyvä tapahtuma, hiki tuli pintaan kun sai tanssia sielunsa kyllyydestä hyvien tanssijoiden kanssa, Maria sanoi.

Ritva Oinaan mukaan tapahtuma toi hänelle elämäniloa ja oli ehdottomasti viikon kohokohta. Useamman vuoden tanssittoman kauden jälkeen tilaisuus silmin nähden kosketti Ritvaa.

Tanssi tuntui upealta ja varsinkin jenkassa taisimme olla Marian kanssa aikamoisessa vauhdissa. On hienoa, että tulitte jakamaan iloa ja hymyä meille ikäihmisillekin. Tilaisuus toi meille yhteisöllisyyttä ja hymyä naamalle, Ritva sanoi.

Lopuksi Eve kiitteli nastojen tanssittajia ja sanoi, että ulkopuoliset tanssittajat loivan tapahtumaan lämpimän ja innostavan tunnelman.

Parhaita hetkiä henkilökunnalle on se, kun näkee ilon loistavan asiakkaiden kasvoilta, Eve sanoi.

Myös tilaisuudessa tanssittajina olleet nastalaiset Tarja, Timo, Jari, Seppo, Raija ja Seija sekä Olli pitivät tilaisuutta onnistuneena, jopa koskettavana.

Kuvat ovat vain seuran sisäiseen käyttöön.

Teksti ja kuvat: Olli Tiuraniemi