Haastattelussa Antti Ahopelto

Antti Ahopelto on kiertänyt yli kymmenen vuotta Suomen tanssilavoja.

Antti Ahopellon ura alkoi vuonna 2002 Pohjanmaalta. Vuoden 2005 tangomarkkinoiden jälkeen hän alkoi kiertämään Suomea Helmenkalastajat orkesterin solistina. Ensimmäiset viisi vuotta olivat opettelua, mutta onneksi tanssiyleisö ei ollut tuolloin vielä kovin vaativaa. Muutos yleisön vaativuudessa tapahtui 2013-2020.

”Yleisö oli 2010-luvulla tosi vaativaa. Kärkkäitä ohjeita sateli niin ohjelmistosta kuin tempostakin. Koronan jälkeen ohjeiden ja kommenttien antaminen on vähentynyt”, Ahopelto sanoo.

Tanssiyleisön ikärakenteessa on tapahtunut vuosikymmenien saatossa myös muutoksia. Vuosituhannen alussa esimerkiksi Auran nuortentalon tansseissa yleisöstä saattoi olla jopa 70 prosenttia alle 30-vuotiaita.

”Vuosituhannen alussa tanssit olivat nuorten keskuudessa suuressa suosiossa Turun seudulla. Koko maata tämä ilmiö ei koskenut”.

Ehkä suurin muutos Ahopellon ohjelmistossa ja koko artistiminän brändäämisessä tapahtui koronaviruspandemian aikoihin, kun hän julkaisi toisen albuminsa.

”Koronan jälkeen lähdin keikoille uudenlaisella ohjelmistolla, jossa puolet soitettavista kappaleista oli omia levytyksiä. Illan vakiokappaleita ovat Laulajan laulu ja Keho puhuu salsaa”, Ahopelto kertoo.

Ahopelto on huomannut, että varsinkin viime vuosina tanssilavoille on tullut entistä enemmän nuoria. Nuorten tanssijoiden osuus illan yleisöstä on suurinta Tampereen eteläpuolella. Tampereen pohjoispuolella heitä on vähemmän.

Tanssilavojen tulevaisuuden Ahopelto näkee hyvänä. Vuosina 2018-2022 tapahtui notkahdus, mutta vuoden 2022 jälkeen tanssijoiden määrä on lähtenyt jälleen nousuuun.

”Olen keskustellut paljon eri järjestäjien kanssa ja he kaikki vahvistavat sen, että kävijöiden määrä on taas kasvussa”.

Ahopelto tanssii myös itse, vaikka hän on käynyt vain kerran elämässään tanssikurssilla – pakotettuna.

”Olen opetellut tanssia katsomalla tanssijoita ilta illan jälkeen. Keikkojen aikana en tanssi, mutta saatan käydä muiden keikoilla tanssimassa. Tanssin justiinsa niin kuin tanssin ja se riittää minulle. Lempitanssejani ovat hidas valssi, tango ja fusku”.

Ahopellolla ei ole ennalta suunniteltua soittolistaa, vaan hän päättää soitettavat kappaleet ensimmäisen parin aikana.

”Parin ensimmäisen kappaleen aikana silmäilen, millainen yleisö on saapunut paikalle ja päätän sen jälkeen mitä heille kannattaa soittaa. Ohjelmistoni on varsin laaja, joten pystyn muuttelemaan sitä helposti illan kuluessa”, Ahopelto sanoo.

Onnistunut tanssi-ilta on Ahopellon mukaan sellainen, josta yleisö lähtee pois hymy suupielissä. Omien havaintojeni mukaan näin kävi myös Rovaniemellä.

Lyhyet

  • Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2005 Ahopelto oli kolmas ja vuosina 2007 ja 2008 Ahopelto oli toinen
  • Albumit vuosina 2012 ja 2023
  • Perusti oman orkesterin 2013, nimeksi Etiketti 2015
  • Vuoden miesartisti 2022 
  • Bändin motto: Tehdään se kunnolla ja hyvällä fiiliksellä!

Teksti: Olli Tiuraniemi