Kehollista aivojumppaa
Taneli Junnunkauppi harjoittelee paritanssia Nastoissa. Hän pitää tanssia hyvänä vastapainona konttorityölle.
Taneli Junnunkauppi aloitti tanssin harrastamisen Nastoissa syksyllä 2023. Puolessatoista vuodessa taito on kehittynyt hurjasti ja nyt hän harjoittelee jopa kilpatanssia.
Tanelin tanssinharrastus sai alkunsa siitä, kun hän lähti kaverinsa innoittamana SaNulle tansseihin. Taneli rohkaistui nuorisoporukan mukaan, vaikka hän ei ollut aikaisemmin käynyt tansseissa eikä osannut tanssia askeltakaan.
”Aika pian tajusin, että viejänä olisi hyvä osata ainakin perusteet, koska tanssi on paljolti viejän kontolla. Huomasin, että Nastoilla alle kolmikymppisille alkeet ovat ilmaiset, joten päätin lähteä mukaan kursseille”, Taneli muistelee.
Aluksi informaation määrä tuntui aloittelevasta tanssijasta tietenkin suurelta. Tanssilajeja oli paljon ja niiden oppiminen tuntui haasteelliselta. Haasteista huolimatta Taneli pitää monipuolisuutta ja lajien kirjoa hyvänä asiana. Muutaman kuukauden alkeistuntien jälkeen hän rohkaistui jatkotason tunneille. Puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen tanssiminen kiinnostaa häntä edelleen ja kilometrien myötä kiinnostus tuntuu vain lisääntyvän.
”Tanssin myötä olen oppinut muiden muassa sosiaalisia taitoja, vuorovaikutusta, kohteliasta kehokontaktia, musikaalisuutta, kehonhallintaa, rytmitajua sekä musiikin tulkintaa. Tunnen, että minun on edelleen mahdollista kehittyä tanssijana”, Taneli sanoo.
Tanelin mukaan konttorityötä päätteen ääressä tekevälle nuorelle kehollisuuteen liittyvä harrastus sopii varsin hyvin. Motivaatiota lisää se, että nuorilla on Nastoissa oma ryhmä, joka harjoittelee keskenään ja lisäksi he kulkevat tansseissa porukalla. Tämän vuoden alussa Taneli alkoi treenata Revontulitanssijoissa myös kilpatanssia.
”Periaatteessa Revontulitanssijoissa harjoitellaan samoja lajeja ja kuvioita kuin Nastoissakin, mutta siellä opetus on teknisempää ja pikkutarkempaa”.
Nastojen nuorten ryhmän toimintaa Taneli pitää hyvänä konseptina sekä seuralle että yleensäkin lavatanssikulttuurille. Ryhmän toimintaan osallistuu kerrallaan 20-30 henkilöä, joten se mahdollistaa vuorovaikutteisuuden oppilaiden ja opettajien kesken.
”Meiltä kysytään lukukauden alussa toiveita lajeista ja tasoista. Lisäksi meillä on oma Whatsapp-ryhmä, jossa käymme aktiivista keskustelua harrastuksestamme. Tänä keväänä meillä on ollut kolme kertaa samaa tanssilajia peräkkäin. Kaksi ensimmäistä kertaa ovat olleet alkeita ja kolmas tunti on ollut jatkotasoa”.
Kun Tanelilta pyytää myyntipuheen henkilölle, joka miettii tanssiharrastuksen aloittamista, niin vastausta ei tarvitse pitkään miettiä.
”Tanssi on erinomainen matalan kynnyksen halpa harrastus, johon voi tulla mukaan oppimaan vailla aikaisempaa osaamista tai ennakkotietoa lajista. Seuran nuoret ottavat kyllä uudet tulokkaat avosylin vastaan. Tanssiharrastus on hyvää aivojumppaa ja sosiaalista liikuntaa, joka mahdollistaa ryhmäytymisen samanmielisten tanssista kiinnostuneiden ihmisten seuraan. Esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen tanssiharrastus edesauttaa sosiaalista kiinnittymistä uuteen paikkakuntaan”.
Taneli Junnunkauppi lyhyesti
- Asuu Rovaniemellä
- Syntynyt vuonna 1996
- Opiskeli Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa
- Valmistui ekonomiksi 2024
- Aloitti parintanssin harrastamisen marraskuussa 2023, sitä ennen hän oli tanssinut vanhojen tanssit
Teksti: Olli Tiuraniemi