Käyttäytyminen nastojen harjoituksissa, kursseilla ja omissa tansseissa

Seuran hallituksen tietoon on tullut muutamia ikäviä tapauksia, joissa jotkut seuran jäsenet ovat kokeneet toisen jäsenen käytöksen häiritseväksi tai muuten sopimattomaksi. Harrastustoiminnassa lähtökohtana on se, ettei kenenkään tarvitse joutua huonon käytöksen tai häirinnän kohteeksi.

Paritanssiin kuuluu lähellä oleminen ja kosketus. Siksi hyvän käytöksen säännöt on syytä kirjata ja saattaa kaikkien tietoon. Säännöt ovat tiukemmat tanssiharrastuksessa, kuin muussa rennossa kanssakäymisessä.

Hallitus kehottaa kaikkia jäseniä tutustumaan Suomen Seuratanssiliiton eettiseen ohjeistukseen, joka löytyy täältä: https://www.susel.fi/susel/tanssin-eettinen-ohjeistus/

Seuramme noudattaa e.o. ohjeistusta ja edellytämme sen noudattamista myös jäseniltämme. Seuraavassa vielä asiaa koskevat selvennykset siltä varalta, että asiaan joudutaan jonkun jäsenen kohdalla puuttumaan.

Tanssiharjoituksissa ja muissa seuran pelkästään omille jäsenilleen järjestämissä tilaisuuksissa ei ole hyväksyttävää:

  • Koskea pariaan muuten kuin kulloinkin tanssittavan tanssiin sisältyvin lajinmukaisin ottein
  • Opettaa pariaan paitsi, jos hän kysyy sinulta neuvoa. Palautetta saa antaa, silloin kun ohjaajat siihen kehottavat. Opetuksesta vastaa harjoituskerran kulloinenkin opettaja tai ohjaaja. Häneltä voi aina kysyä neuvoa, jos jokin asia ei onnistu.
  • Tehdä seksuaalissävytteisiä ehdotuksia
  • Arvostella negatiivisesti parinsa tai muidenkaan osallistuvien ulkoista olemusta tai pukeutumista

Jos koet epäasiallista käytöstä:

  • On parasta, että otat asian heti puheeksi k.o. henkilön kanssa. Kerro hänelle mikä mielestäsi hänen käytöksessään ei ollut hyväksyttävää ja sano, että tämä asia ei saa toistua. Olisi erittäin toivottavaa, että tilanne jäisi tähän, eikä muuta tarvittaisi.
  • Mikäli sama tilanne toistuu, niin kerro siitä tunnin ohjaajalle tilaisuuden jälkeen. Ohjaaja ja epäasiallisen käytöksen kohteeksi joutunut vievät tiedon asiasta seuran häirintäyhdyshenkilöille.
  • Häirintäyhdyshenkilöt harkitsevat riittääkö puhuttelu tai sovittelu, vai tarvitaanko järeämpiä toimia.
  • Seuran hallitus voi varoittaa tai erottaa jäsenen sääntöjen ja arvojen vastaisesta toiminnasta.

Toiminta Saarenkylän Nuorisoseuran järjestämissä tansseissa:

Saarenkylän Nuorisoseura järjestää myös kaikille avoimia tansseja. Niissä on voimassa yleiset järjestyssäännöt, eikä seura voi niihin antaa muuta kuin yleispäteviä suosituksia.

Lisäksi noudatamme tansseissa Nuorisoseurojen liiton turvallisemman tilan periaatteita. Pyrimme siihen, että jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitse pelätä syrjintää tai häirintää.

Nuorisoseurojen liiton turvallisemman tilan periaatteet löytyvät täältä: https://nuorisoseurat.fi/nuorisoseuralaiselle/tyokalupakki/#yhdenvertaisuus

Saarenkylän Nuorisoseura ry/Napapiirin Seuratanssijat
Opettajat/Ohjaajat/Hallitus