Syksy tuo uusia tunteja Nastojen viikko-ohjelmaan

Napapiirin seuratanssijoiden viikkotunnit pyörähtävät käyntiin jälleen elokuussa. Tuleva syyskausi uudistaa seuran opetustarjontaa: maanantaisin alkaa tekniikkatunti ja keskiviikkona swingin alkeet. Myös valmistuneet perusohjaajat monipuolistavat seuran opetustarjontaa entisestään.

Maanantai-iltojen uutuus on tekniikkatunti, jossa keskitytään seuratanssin ydintaitoihin: tasapainoon, kehon kannatukseen, vientiin ja seuraamiseen sekä tanssilliseen liikekieleen eri lajeissa. Tunti tarjoaa arvokasta harjoitusta niin aloitteleville tanssijoille kuin kokeneemmille konkareillekin.

Swing-tuntien uudistus tuo selkeyttä ja kehitysmahdollisuuksia eri tasoisille harrastajille. Keskiviikkoisin alkaa täysin uusi swingin alkeistunti, ja torstain swing-tunti säilyy jatkotason tuntina. Aiemmin swing-tunnilla on ollut haasteena osallistujien vaihteleva taso. Eriyttämällä tunnit varmistetaan, että kaikki saavat opetuksesta parhaan mahdollisen hyödyn.

Torstaihin vakiintuu lisäksi keväältä tuttu ja paljon kiitosta saanut uusien perusohjaajien vetämät tunnit. Tunti tulee olemaan tasoltaan vihreä ja se tukee keskiviikon alkeistunteja tarjoamalla lisää mahdollisuuksia perusteiden kertaamiseen ja vahvistamiseen.

Syksyn 2025 viikko-ohjelma

Maanantai
17.00–18.00 Argentiinalaisen tangon practica
18.00–19.00 Soolotanssi (vuorottelevat Lavis ja Tanssiksi)
19.00–20.00 Tekniikkatunti

Tiistai
17.30–21.30 Aaltosten tiistaikurssit

Keskiviikko
17.00–18.00 Nuorten tunti (suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille)
18.00–19.30 Alkeet
19.30–20.30 Swing, alkeet

Torstai
17.00–18.00 Perusohjaajien tunti (Alkeet+)
18.00–19.30 Keskitaso / haastava
19.30–20.30 Swing, jatko

Perjantai
18.00–20.00 Karaokekerho

Sunnuntai
17.00–18.30 Alkeisjatko / keskitaso
18.30–20.30 Argentiinalainen tango

Syksy käynnistyy Alkeiden alkeet -kurssilla

Nastojen syyskausi käynnistyy perinteisesti Alkeiden alkeet -kurssilla, jossa opetellaan foksia ja fuskua aivan perusteista alkaen. Kouluttajina toimivat tutut ja pidetyt opettajamme:

13.–14.8. klo 18–19:30Pekka & Kaarina Kulju

18.8. klo 18–19:30Timo Toivonen

Aaltosten tiistaikurssit starttaavat tiistaina 19.8., ja Nastojen viikko-ohjelma käynnistyy täydellä teholla ke 20.8. alkaen.

Argentiinalaisen tangon alkeiden alkeet järjestetään 24.–25.8. klo 18.30–20.00.

Syksyn kohokohta: RillumaRei-tanssileiri 27.–28.9.

Älä unohda syksyn odotetuimpaan tapahtumaa – rytmin ja ryhdin juhlaa!
RillumaRei-tanssileiri pidetään 27.–28.9., ja opettajina nähdään huipputason opettajat Liisa Kontturi-Paasikko & Anssi Kirkonpelto, joilta ilmestyi viime vuonna Paritanssin portaat -kirja.

Leirin kantava teema on rytmin ja ryhdin juhla, jota sovelletaan eri tasoilla seuraavissa lajeissa: foksi, hidas foksi, fusku, tango, hidas valssi, rumba-bolero, cha cha, samba.

Lue lisää leiristä verkkosivuiltamme: https://nastat.net/activity/rillumarei/

Luvassa on tanssin iloa, oppimisen riemua ja mahtavaa seuraa – lämpimästi tervetuloa mukaan!

Nähdään parketilla!
Jenny Siivola
Napapiirin seuratanssijoiden hallitus / tanssikurssivastaava