Ajankohtaista
Ajankohtaista asiaa
Ujosta pojasta tanssin ohjaajaksi
Lauri Kantola täyttää 80-vuotta 5.11.2025. Ujona nuorena miehenä hän ei koskaan edes uneksinut, että hänestä voisi vielä joskus tulla tanssin ohjaaja. Nyt hän on ohjannut tanssia yhdessä puolisonsa Liisan kanssa Nastoissa jo reilun kahdenkymmenen vuoden ajan.
RillumaRei-tanssileiri ja syksyn avajaistanssit
Nastojen suosittu RillumaRei-tanssileiri järjestetään tulevana viikonloppuna 27-28 syyskuuta SaNulla. Leiri alkaa lauantaina aamulla kello 10 ja päättyy sunnuntaina kello 16.15. Syyskauden avajaistanssit lauantaina 27.9.2025 klo 19-23. Tervetuloa tanssimaan!
Lapin Muistiyhdistys hälventää ennakkoluuloja
Viitisentoista nastalaista oli tanssittamassa Lapin Muistiyhdistyksen väkeä ravintola Valdemarissa. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja tanssitettavien palaute liikuttavaa.
Muistitanssit Valdemarissa 17.9.25
Kiinnostaisiko Sinua tulla tanssittamaan muistitansseihin ravintola Valdemariin keskiviikkona 17.9. klo 17-19, Jäämerentie 9, Rovaniemi.
Virkistysiltapäivä tanssien
Napapiirin seuratanssijat on aktivoinut virkistysiltapäivien tarjoamisen yrityksille. Kokonaisuus pitää sisällään kaksi tanssilajia ja kahvittelun. Tällä viikolla Nastojen vieraana oli Traficomin neljäkymmentä työntekijää. Opettajina tilaisuudessa toimivat Kaarina ja Pekka Kulju.
Monikulttuurinen kohtaaminen Jokkakalliossa
Seitsemän nastalaista oli maanantaina 25.8.2025 tanssittamassa Jokkakallion asumispalvelukeskuksen asiakkaita.
Tiistaitunti-tarjous alle 30-vuotiaille!
Nastat ja TanssiAalto tarjoavat nyt alle 30-vuotiaille erityisen edun: Kun ostat tiistaitunneille lipun 1-3 tunniksi, saat yhden tanssia yhden tunnin lisää täysin ilmaiseksi!
Argentiinalaisen tangon Alkeiden alkeet -kurssi 24.-25.8.2025
Tule tutustumaan lajiin ja opettelemaan perusteita kaksipäiväiselle kurssille Saarenkylän Nuorisoseuran tanssitalolle su 24.8. klo 18:30-20:00 ja ma 25.8. 18:30-20:00.
Alkeiden alkeet 13., 14., & 18.8
Tervetuloa kokeilemaan uutta harrastusta askel kerrallaan! Napapiirin seuratanssijoiden järjestämät suosittu Alkeiden alkeet -kurssi järjestetään jälleen...
Levytanssit jatkuvat Valdemarilla elokuussa
Bugg; kuvioita, tekniikkaa ym, 24.7 Sanulla